Suoritustapa ja arvostelu¶
Kurssia voi tehdä omaan tahtiin, mutta aikarajoilla ohjataan opiskelijat suorittamaan kurssi loppuun asti kohtuullisessa ajassa.
Suoritusvaatimuksena ovat hyväksytysti suoritetut Plussa-tehtävät ja tentti. Lisäksi tietotekniikan ja tietojenkäsittelytieteiden opiskelijoiden tulee osallistua kurssin aloitustilaisuuteen. Aloitustilaisuuksille varataan kolme ajankohtaa, jotka ilmoitetaan myöhemmin. Muiden kuin tietotekniikan opiskelijoiden ei ole pakko osallistua, mutta osallistuminen on suositeltavaa.
Kurssiaineistossa on syventäviä osia, jotka voi halutessaan ohittaa, mutta tentissä on kuitenkin kysymyksiä myös niistä. Syventävä aineisto on merkitty Plussan materiaalien otsikoissa sekä tentissä. Tentti on mitoitettu niin, että sen voi suorittaa ilman syventävän aineiston lukemista.
Tentti tuo enintään 130 pistettä, joista syventävien kysymysten osuus on 30. Hyväksynnän raja on 40 pistettä. Tenttiä voi yrittää kaksi kertaa uudestaan. Vaikka arviointi tulee Sisuun myöhemmin, tenttiin osallistumisen päivämäärästä tulee suorituksen päivämäärä.
Suoritukset pyritään kirjaamaan 21 päivän tarkastusajan kuluessa. Kesällä ja vuodenvaihteessa tarkastusaika on kuitenkin pidennetty. Vain, jos kurssisuoritus on kiireellinen, kannattaa kysyä kirjaamista kurssihenkilökunnalta. Samoin, jos suoritusta ei ole tullut aikataulun mukaisesti.
Hyvityspisteitä saa osallistumalla teemaoppimistilaisuuksiin ja tekemällä parannusehdotuksia. Teemaoppimistilaisuuksista voi kerätä enintään 12 hyvityspistettä. Parannusehdotuksista voi kerätä enintään 6 pistettä. Yhteensä näitä pisteitä voi kerätä enintään 12. Jos esimerkiksi keräät 6 pistettä teemaoppimistilaisuuksista ja 6 pistettä parannusehdotuksista, saat 12 hyvityspistettä. Jos taas käyt neljässä teemaoppimistilaisuudessa, saat 12 hyvityspistettä, mutta parannusehdotuksista et voi enää saada pisteitä.
Näiden lisäksi Kyberturvamoduulista (COMP.CS.015 Digitaaliset yleistaidot, teema 5: Kyberturvallisuuden perusteet) saa 14 hyvityspistettä. Kyberturvamoduulin kanssa hyvityspisteitä voi siis saada enintään 26 (14+12).
Hyvityspisteet lisätään hyväksytyn tentin pisteisiin. Ne eivät siis vaikuta läpipääsyyn. Kurssi arvostellaan hyvityspisteiden ja tentin perusteella seuraavasti.
| Arvosana | Pisteraja |
|---|---|
| 1 | 40 |
| 2 | 56 |
| 3 | 72 |
| 4 | 88 |
| 5 | 104 |
Suoritusten voimassaolo¶
Koska kurssi tulee suorittaa kohtuullisessa ajassa, suoritukset vanhenevat seuraavasti:
Fornaxilla voi tehtäviä tehdä helmikuun 2027 loppuun asti.
Plussa-tehtävät ovat voimassa sulkeutumisesta noin puoli vuotta. Esimerkiksi Fornaxin tehtävät ovat voimassa 31.8.2027 asti. Tämä tarkoittaa, että myös tentistä pitää saada hyväksytty suoritus viimeistään tuolloin.
Hyväksytyn tentin jälkeen on kuusi kuukautta aikaa korottaa tentin arvosanaa.
Teematilaisuuksien pisteitä ei ole sidottu kurssitoteutuksiin (kuten Fornaxiin), vaan ne ovat voimassa vuoden suoritusajankohdasta kulloisenkin toteutuksen tentissä. Voimassaolo päättyy kalenterikuukauden loppuun. Esimerkiksi syyskuussa 2026 suoritettu teematilaisuus on voimassa syyskuun 2027 loppuun asti.